Tilsitin sopimus
Tilsitin sopimus oli Ranskan ensimmäisen keisarikunnan keisari Napoleonin ja Venäjän tsaari Aleksanteri I:n välillä Tilsitissä 7. heinäkuuta 1807 solmittu rauhan- ja liittosopimus. Kaksi päivää myöhemmin Napoleon solmi Tilsitissä rauhan myös Preussin kanssa, mikä päätti neljännen liittokunnan sodan.[1]
Tilsitin sopimukseen johti Venäjän tappio Friedlandin taistelussa 14. kesäkuuta 1807.[2] Aselepo Ranskan sekä Venäjän ja Preussin välillä solmittiin 21.–25. kesäkuuta.[1] Napoleon lupasi vetää joukkonsa Veikselin länsipuolelle, ja joen oli määrä muodostaa Ranskan ja Venäjän etupiirien raja.[2]
Ranskan ja Venäjän sopimus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Napoleonin ja Aleksanterin neuvottelupaikkana toimi Niemenjokeen ankkuroitu lautta. He tapasivat ensimmäisen kerran 25. kesäkuuta 1807 ja pääsivät sopimukseen 7. heinäkuuta. Kahden viikon aikana he neuvottelivat, ruokailivat ja tekivät kävelyretkiä. He keskustelivat ranskaksi. Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III päästettiin muodon vuoksi joihinkin tapaamisiin.[2]
Sopimuksen perusteella osapuolet sitoutuivat paitsi rauhaan myös keskinäiseen liittoon. Napoleonin kannalta kyse oli merkittävästä edistysaskeleesta, koska hän sai aiemmin vastahakoisen Venäjän viimein mukaan ajamaansa Britannian mannermaasulkemukseen, jonka toimivuus oli riippuvainen sen tiiviydestä. Tilsitin rauha takasi myös levon Napoleonin rasittuneelle armeijalle. Venäjälle sopimus oli diplomaattinen voitto mutta taloudellinen rasite sen menettäessä kauppasuhteet Britannian kanssa.[2]
Sopimuksen perusteella Venäjä sitoutui välittämään rauhaa Ranskan ja Britannian välille. Edelleen, mikäli rauhantunnustelut epäonnistuisivat, Venäjä katkaisisi diplomaattisuhteensa Lontooseen ja tarvittaessa painostaisi mannermaasulkemukseen puolueettomat Tanska ja Ruotsi mukaan saartoon. Ranskan tehtäväksi jäi neuvotella Portugalin kanssa.[3] Ranska myös lupautui välittämään rauhaa sodassa olevien Venäjän ja Turkin välille sekä tukemaan Venäjän valloituksia Turkin kustannuksella Euroopassa, mikäli Turkki ei suostuisi rauhanehtoihin.[2][4]
Ranskan ja Preussin sopimus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tsaari Aleksanterin tavoin myös Preussin kuningatar Luise neuvotteli henkilökohtaisesti Napoleonin kanssa, mutta Napoleon ei suostunut lieventämään Preussilta vaadittuja ankaria rauhanehtoja. Rauhansopimuksessa Preussi menetti puolet alueistaan, mukaan lukien kaikki sen Puolan jaoissa 1793 ja 1795 saamat alueet sekä kaikki Elben länsipuoliset alueet.[1] Preussin alue kutistui 231 000 neliökilometristä 119 000 neliökilometriin.[4] Preussin luovuttamista alueista muodostettiin muun muassa Ranskan vasallivaltioiksi tarkoitetut Westfalenin kuningaskunta sekä Varsovan herttuakunta. Preussi joutui myös osallistumaan mannermaasulkemukseen.[1] Lisäksi Preussi joutui maksamaan 120 miljoonaa frangia sotakorvauksia, ja Ranskan joukot miehittäisivät maata kunnes koko summa olisi maksettu.[4]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tilsitin sopimuksella oli suuri merkitys Suomen historian kannalta, koska Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf oli vastustanut Napoleonia väsymättä eikä nytkään halunnut antaa periksi. Kovan diplomaattisen taivuttelun osoittauduttua tuloksettomaksi Aleksanteri julisti Napoleonin painostuksesta Ruotsille Suomen sodan nimellä tunnetun sodan helmikuussa 1808.[3] Sen seurauksena Ruotsin vallan aika Suomessa päättyi, ja Suomi liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntana osaksi Venäjää.
Tilsitissä saavutettu kahden suurvallan yksimielisyys jäi lyhytaikaiseksi, sillä jo 31. joulukuuta 1810 Aleksanteri salli brittiläisten alusten jälleen saapua venäläisiin satamiin.[4] Päätöksen taustalla oli Napoleonin oma yritys helpottaa maansa talousongelmia sallimalla määrättyjen puolueettomien alusten välittää Ranskan ja Britannian välistä kauppaa. Lopulta, alle viisi vuotta sopimuksen solmimisen jälkeen, Tilsitin sopimuskumppanit ajautuivat sotaan; Napoleonin sotaretki Venäjälle vuonna 1812 päättyi Ranskan tappioon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Ihmiskunnan kronikka 1739–1860, s. 676–677. Gummerus 1988.
- 1 2 3 4 5 Volanen, Risto: Suomen synty ja kuohuva Eurooppa, s. 44–48. Helsinki: Otava, 2017. ISBN 978-951-1310-53-2
- 1 2 Tommila, Päiviö: Suomen autonomian synty 1808–1809, s. 16–20. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 9789513753238
- 1 2 3 4 Treaties of Tilsit (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 28.2.2014.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tilsitin sopimus Wikimedia Commonsissa